tiistai 3. kesäkuuta 2014


Kihla- ja synttärikakku makeanhimon iskiessä.







Terveellisempi vaihtoehto hyydykekakulle. Pohjana persikanpaloja, päällä vadelma-rahka-tuorejuusto-luonnonjogurtti-kermaseos parilla liivatelehdellä hyydytettynä.






Astetta tuhtimpi 3 suklaan kakku. Tummaa suklaata, maitosuklaata ja valkosuklaata mascarponejuuston ja kerman kera. Pohjana gluteeniton keksi. Joskin tuhtit raaka-aineet, mutta tähän ei ole lisätty yhtään sokeria. :)






Mukavat yo-juhlat ja väsynyttä matkaseuraa.







 Matkalla mummulaan. <3

torstai 29. toukokuuta 2014

Toukokuun kakkusaldoa






Kevät on juhlan aikaa, meillä on toukokuussa kahdet syntymäpäivät ja on syöty erilaisia kakkuja. Olen innostunut kokeilemaan itselle uusia juttuja leivonnassa, esimerkiksi elintarvikevärejä ja sokerimassaa. Mukavaa puuhaa tuo leipominen, joskin aikaavievää.

Nyt lapsia nukuttamaan, rauhallista iltaa teille.


torstai 8. toukokuuta 2014

Sydän





Coctailtikku-testailuja hedelmille ja vähän suolaisemmallekkin tarjottavalle. Muffinien ohjetta hieman sovelsin ja strösselit korvattiin sydäntikuilla. Miten te säilytätte leivonnaisia? Itse yleensä heitän pakastimeen, mutta tällä kertaa leivoin edellisenä päivänä ja kokeilin säilyvyyttä jääkaapissa, mutta siitä muffinit eivät tykkäneet (kuivuivat). Olisikohan huoneenlämpö ollut parempi vaihtoehto?


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Retki rannalle. Sunnuntailounas.




Keväällä mieli halajaa vetten äärelle, lapsuudeen kotoisiin kuviin, avaraan maisemaan.
Niinpä pakkasimme jäätelöt mukaan ja suuntasimme Kyrkösjärven rannalle. Ja kuinkas mukasvasti sattuikaan, kun oli ystäväperhe sattumoisin suunnannut kulkunsa myös sinne.



Tankoparsa. Savustettu lohifile. Raikas salaatti. Kylmä tillikastike. Siitä on tehty sunnuntailounas. Tankoparsa on meillä aivan uusi tuttavuus ja keittoaika taisi venähtää, kun oli rakenteeltaan osin sitkoista. Myös savustuspussi oli ensi kertaa käytössä, tosin savun maku oli melko lievä, mutta ajatus tärkein. :) Lapsille kelpasi lohi hyvin pienen alkukankeuden jälkeen.

Rauhallista sunnuntaipäivää jokaiselle.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Keksikakku



Kinuskikissan innoittamana ostin ensimmäisen elintarvikevärin kokeiluun. Ja tietenkin ostin keltaista, tosin se ei paljon muuttanut murotaikinan väriä. Tästä kakusta tuli tälläinen serpentiinikakku. Lapset eivät ihastuneet kakun makuun, ehkä se johtui hieman teollisesta mausta (maistuuko elintarvikeväri?). Mutta innostuin kuitenkin elintarvikeväreistä, katsotaanpa, mitä seuraavaksi keksitään.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tikkitakki






Ensimmäinen takintekele. Valmis vihdoinkin, huh huh. Hieman tuli liian iso tytölle. Takkiin kätkeytyy myös joukko vikoja ja virheitä, ehkä seuraavasta kappaleesta tulee jo hieman parempi. Pitäsköhän mennä jollekkin ompelukurssille, ettei tarvisin kaikkea opetella kantapään kautta. 

Päällikangas on Ikean puuvillakangasta, välissä ohut fleece (vanha peitto) ja sisällä satiinivuori. Fleecen ja satiinivuoren tikkasin yhteen.

Sellaista tällä kertaa.  

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen yritys






Eilen illalla iski idealla. Aamulla heti idean kimppuun ja tässä ne nyt ovat: elämäni ensimmäiset farkut lapsoselle. Kaavat tein itse vanhoista housuista. Ei mennyt ihan niinkuin piti, mutta ehkä se tästä, harjoitus tekee mestarin vai tekeekö? Vähän tuli naftit mitoitukseltaan, kun malli oli juuri tekohetkellä kerhossa, mutta eiköhän ne nyt jonkin aikaa mene.
Mukavaa maanantaita.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Hassuhattu




Pipoja. Vanhat resorikankaat ovat saaneet kyytiä täällä. En tiedä, miten hyvää materiaalia pipona on tälläinen vanha putkiresori, mutta sehän nähdään pian. Keltamustiin pipoihin olen lähes tyytyväinen, mutta punamusta pipo ei oikein miellytä, sen tilalle pitäisi keksiä jotain muuta, kunhan keksisi minkälaisen..

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kasvissosekeittopäivä


Kasvissosekeitto (6 annosta)

1 kg Kukkakaali-parsakaali-porkkanasekoitusta
1,5 kpl kesäkurpitsaa (200 g)
4 rkl pakastepinaattia
100 g koskenlaskija-juustoa (voimakas)
0,5 dl kuohukermaa
1 tl suolaa

Avot. Todella herkullista sekä äidin että lasten mielestä. Tällä kertaa fiilisteltiin oikein kerman kanssa. Päälle vielä raejuustoa, mikäpä sen parempaa aurinkoisena kevätpäivänä. Mikä on teidän perheen suosikkiruoka?




keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Sellainen taulu




Vihdoinkin valmis. Taulu, josta piti tulla aivan jotain muuta. Hiekkapuhallushiekka-maali-seoksella maalattu finnfoami koristaa olohuoneen seinää, myös kirjaimet on leikattu finnfoamista (oli muuten töylästä). 
Tälläistä tällä kertaa. 

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Vauvalahja





Leppoisaa lauantaita itsekullekkin. Ystävän vauvalla on tänään ristiäiset ja tein voileipäkakun vauvalahjaksi ristiäisiin. Toivottavasti riittää ja maistuu. Paistoimme leivänjämistä "köyhiä ritareita" oman omenapuun hillosilmä kyytipoikana.

Retki lumettomaan lähimetsään maaliskuun lämpöisenä iltana ei lieni kovin tavallista. Eväät oli tietenkin mukana ja kaatuneen puunrungon päällä mutusteltiin leipää ja mehua. Saas nähdä, tuleeko se talvi vielä tänne?

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Muutamia lähiotoksia




Vinoraitaa ja kevättä. Keltaista ja kiviä. Tämän päivän tuunausidea syntyi, kun olin heittämässä vohvelipurkkia roskiin. Ulkoillessa tarttui myös pari oksakimppua joukkoon mieltä virkistämään. Ja metsässä muuten tuoksui kevät, se on kohta täällä, ajatuksetkin ovat jo keväässä ja kesässä. Hiirenkorvia odotellessa.<3

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Luontoretki

Elämää juoksuhaudoissa.

Halaus

Onko siellä ketään?

Lämmin.

Eväänä eilisiltä vierailta jäänyttä kakkua.

Sateisenkin päivän luontoretki voi olla mukava. Varsinkin, jos saa ystäväperheen seuraksi. Jouppilanvuoren esteetöntä reittiä voin suositella kaikenikäisillä, matkalla on sopivasti virikkeitä ja saa matkata kuitenkin aivan luonnonhelmassa. Lisäksi reitin varrelta löytyy kota ja laava evästelyä varten.